Uskonto

Maailmanuskonnot – maailman vanhin uskontomuoto

Maailman kulttuureissa on perinteisesti ollut monia erilaisia ​​uskonnollisia ryhmittymiä. Intialaisessa kulttuurissa eri uskonnollisia filosofioita kunnioitettiin perinteisesti akateemisten erojen vuoksi samalla totuudella. Islamissa Koraanissa mainitaan kolme eri ryhmää: muslimit, Bookin kansa ja epäjumalanpalvelijat. Alun perin kristityillä oli yksinkertainen maailmankatsomus: kristillinen juutalaisuus tai ulkomaalainen harhaoppi tai barbaarisuus. 1700-luvulla ”harhaoppi” selkeytettiin juutalaisuuden ja islamin mukaan.

Daniel Defoe kuvaili alkuperäistä määritelmää seuraavasti: ”Uskonto on kunnolla Jumalalle annettu kiitos, mutta se on myös sovellettu jumalien ja väärien jumalien kiittämiseen.” 1800-luvun vaihteessa kieli muuttui dramaattisesti: ”uskonnon” sijaan kirjoittajat alkoivat käyttää monikulttuurisia ”uskontoja” viittaamaan sekä kristinuskon että muun palvonnan muotoihin. Siksi esimerkiksi Hannah Adamsin varhaisessa tietosanakirjassa nimi muuttui eri sektoreiden aakkosnumeerisesta kokoelmasta.

Modernin merkityksen ilmaisulle ”maailmanuskonto”, joka asettaa ei-kristityt samalle tasolle kuin kristityt, aloitti 1893 maailmankongressi Chicagossa. Parlamentti kannusti luomaan kymmenkunta yksityisrahoitteista luentoa, joiden tarkoituksena oli tiedottaa ihmisille uskonnollisen kokemuksen monimuotoisuudesta. Nämä luennot rahoittavat tutkijoita, kuten William James, DT Suzuki ja Alan Watts, jotka vaikuttivat suuresti julkisiin uskomuksiin maailman uskonnosta.

1900-luvun jälkipuoliskolla ”maailmanuskonnon” määritelmä kääntyi vakavaan kysymykseen etenkin vastakkainasettelun takia hyvin erilaisten kulttuurien välillä ja siten synnyttäen mielivaltaisen eron uskonnollisten ja maallikkomaisten välillä. Jotkut ihmiset näkevät uskontojen muodostamisen kansantalouden yhteydessä ”per inteiden keksimisenä”.

Maailmanuskontojen perinteet kuuluvat vertailevan uskonnon suur-ryhmiin, jotka on järjestetty historiallisiin alkuperiin ja keskinäisiin vaikutusvoimiin. Arammeettiset uskonnot ovat lähtöisin Länsi-Aasiasta, Intian uskonnot Intian niemimaalta ja Itä-Aasian uskonnot Itä-Aasiasta. Yksi ryhmä, jolla on ylikansallinen vaikutus, on afroamerikkalainen uskonto joka on peräisin Keski- ja Länsi-Afrikasta.

Lähi-idän maailmanuskonnoista suurin ryhmä on Arammeettiset uskonnot, ja ne koostuvat pääasiassa juutalaisuudesta, kristinuskosta, islamista ja Baha’i’-uskonnoista. Heidät on nimetty patriarkka Abrahamin kunniaksi, ja ne yhdistyvät monoteismin kirjossa. Nykyään vähintään 3,8 miljardia ihmistä on arabiankien uskontojen seuraajia, ja ne leviävät laajasti ympäri maailmaa lukuunottamatta Itä- ja Kaakkois-Aasian alueita.

Intialaiset uskonnoilla, jotka ovat lähtöisin Suur-Intiasta ja osittain indoeurooppalaisista alkuperistä, on taipumus jakaa useitä keskeisiä käsitteitä, kuten ”dharma”, ”karma”, jälleensyntyminen ja niin edelleen. Heillä on eniten vaikutusvaltaa koko Intian mantereella, Itä-Aasiassa, Kaakkois-Aasiassa sekä joissain Venäjän osissa. Tärkeimmät intialaiset uskonnot ovat hindulaisuus, jainismi buddhalaisuus ja sikhismi.

Itä-Aasian maailmanuskonnot koostuvat useista uskonnoista, jotka käyttävät käsitettä ”Tao” (Kiina) tai ”Do” (Japani ja Korea). Niihin kuuluu monia kiinalaisia kansanuskontoja, taolaisuutta ja kunfutselaisuutta sekä korealaisia ja japanilaisia uskontoja, johon Kiinan ajattelu vaikuttaa.

Afrikkalaisiin maailmanuskontoihin kuuluu Saharan eteläpuolisen Afrikan heimojen uskonnot lukuunottamatta muinaisen Egyptin uskontoa, jonka katsotaan kuuluvan muinaiseen Lähi-Itään.

Amerikassa harjoitetaan afrikkalaisia diasporisia uskontoja, jotka on tuotu 1600-1800 luvulla Atlanttin orjakaupan seurauksena ja ne perustuvat Keski- ja Länsi-Afrikan perinteisiin uskontoihin

Alkuperäiskansojen etniset uskonnot, jotka löytyvät joikaselta mantereelta, ovat nyt syrjäytyneet tärkeimmille järjestäytyneille uskonnoille monissa maailman osissa.