Uskonnollisissa tutkimuksissa folkloristinen kansanuskonto käsittää erilaisia uskonnon muotoja ja ilmeentymiä, jotka eroavat järjestäytyneiden uskonnollisten oppien ja käytäntöjen välillä. Kansanuskonnon tarkka määritelmä vaih telee tutkijoiden keskuudessa. Kansanuskontoa kutsutaan joskus myös yleiseksi uskomukseksi; se koostuu etnisistä tai alueellisista uskonnillisista elementeistä mutta tulee virallisen oppikirjan ja käytäntöjen ulkopuolelta.
Termiä ”kansanuskonto” pidetään yleensä käsittävän kaksi asiaan liittyvää mutta erillistä aihetta. Ensimmäinen on kansankulttuurin uskonnollinen ulottovuus tai uskonnon kansanmusiikki-ulottuvuus. Toinen viittaa syncretismien tutkimiseen kahden kulttuurin välillä joissa esiintyy useissa eri muodoissa olevia ilmaisuja, kuten Afrikan kansanuskon ja roomalaiskatolisuuden melaatti, joka johti Vodunin ja Santerian kehittymiseen.
Euroopassa folk-uskonnon tutkimus tuli esiin uskonnollisen Volkskundin tutkimuksesta, saksalaisesta termistä, jota käytettiin viittaamalla ”kansan kulttuurin uskonnolliseen ulottovuuteen tai kulttuurin ulottuvuuteen”. Tätä termiä käytettiin ensin saksalaisen luterilaisen saarnaajan Paul Drewsin vuonna 1901 julkaisemassa artikkelissa. Tämän artikkelin tarkoituksena oli olla luettavissa niille luterilaisille saarnaajille, jotka olivat lähtemässä seminaarista ja varustaa heidät luterilaisuuden suosituimpiin muunnelmiin. Vaikka kehittyminen tapahtui uskonnollisessa ympäristössä, niin saksalaiset tutkijat hyväksyivät käsitteen folkloristiikan alalla. 1920- ja 1930- luvuilla folkloristit Weigert, Boette ja Rumpf valmistivat uskonnollisia teoreettisia tutkimuksia, jotka kaikki olivat keskittyneet uskonnollisuuteen saksalaisten talonpoikaisyhteisöjen sisällä. Tulevina vuosikymmeninä Georg Schreiber perusti Münchenissa sijaitsevan insituutin, ja myös Salzburgiin perustettiin vastaava osasto. Merkittävimmät tutkijat, jotka osallistuivat ilmiön tutkimukseen, olivat Heinrich Schauert ja Rudolf Kriss, joista toinen keräsi Euroopan suurimpia kansanperinteisen taiteen ja materiaalikulttuurin kokoelmia, jotka myöhemmin päätyivät Münchenin kansallismuseoon. Koko 1900-luvun ajan tehtiin useita tutkimuksia kansanuskonnosta Euroopassa kiinnittäen erityistä huomioita sellaisiin aihealueisiin kuin pyhiinvaellus ja pyhäkkökäyttö.
Amerikassa kansanuskonnon tutkimus kehitettiin kulttuuriantropologien keskuudessa, jotka tutkivat Karibian ja Latinalaisen Amerikan synkretistisiä kulttuureja. Kursseja kansanuskonnon tutkimuksesta saatiin opettaa eri yliopistoissa Yhdysvalloissa, kuten John Messengerin Indiana Universityssä ja Don Yoderin Pennsylvanian yliopistossa. Vaikka kansanuskonnon aiheena oli sekä kansantaloustieteissä että uskonnollisissa tutkimuksissa toimivien tutkijoiden tehtävät, Yoder totesi vuoden 1974 jälkeen, että jälkimmäisen amerikkalaiset tutkijat jättivät suurilta osin tutkimatta.