Ei ole tieteellistä yksimielisyyttä siitä, mikä nimenomaan muodostaa uskonnon. Se voidaan määritellä joukoksi käyttäytymismalleja ja käytäntöjä, maailmankuvia, tekstejä, pyhitettyjä paikkoja, ennusteita, etiikkaa tai järjestöjä, joka liittyy ihmiskuntaan yliluonnollisuuden tai henkisyyden kautta.
Eri uskonnoissa saattaa olla elementtejä, jotka ovat jumalallisia, ne liittyvät pyhiin asioihin tai käsittelevät yliluonnollisia ilmiöitä. Uskonnollisiin käytäntöihin voi liittyä rituaaleja, juhlaa tai kunnioitusta (jumalanpalvontaa), uhrauksia, juhlia, hautauksia, avioliittoja, rukouksia ja niin edelleen. Uskonnoilla on pyhiä historioita ja kertomuksia, jotka voidaan säilyttää pyhissä kirjoituksissa, symboleissa ja paikoissa, jotka pyrkivät lähinnä merkitsemään elämää. Uskonnot voivat sisältää symbolisia tarinoita, joilla on sivutarkoitus selittää elämän alkuperää ja merkitystä, maailmankaikkeutta ja muita asioita. Perinteisesti usko on järjen lisäksi katsottu ns. ”uskonnonlähteeksi”.
Maailmanlaajuisesti on olemassa arvioilta noin 10 000 erilaista uskontoa, mutta noin 84 prosenttia maailman väestöstä on sidoksissa yhteen viidestä suurimmasta uskonnosta, eli kristinuskoon, islamiin, hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen tai johonkin kansan uskontojen muotoon. Uskonnollisesti syrjäytyneitä väestöryhmiä ovat ne, jotka eivät tunne mitään erityistä uskontoa, eli he ovat ateisteja tai agnostikkoja. Vaikka us konnottomien määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti, monilla uskonnollisesti syrjäytyneillä on silti erilaisia uskonnollisia uskomuksia. Uskonnon tutkimukseen kuuluu monenlaisia akateemisia aloja, kuten teologiaa, vertailevaa uskontoa ja yhteiskuntatieteellisiä opintoja. Uskonnon teoriat tarjoavat erilaisia selityksiä uskonnon alkuperästä ja toiminnasta.
Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen uskonnon määritelmästä. On kuitenkin olemassa kaksi yleistä määritelmäjärjestelmää: sosiologinen/toiminnallinen ja fenomenologinen/filosofinen. Uskonto on myös moderni länsimainen käsite. Rinnakkaisia käsitteitä ei löydy monista nykyisistä tau aiemmista kulttuureista; ei ole vastaavaa käsitystä uskonnosta monilla kielillä. Tutkijoiden on ollut vaikea kehittää johdonmukaista määritelmää ja jotkut luopuivat mahdollisuudesta määritellä. Toiset väittävät, että määritelmästä riippumatta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa sitä muihin kuin länsimaisiin kulttuureihin.
Yhä useammat tutkijat ovat ilmaisseet varautuneisuutensa uskonnon olemuksen määrittelemisestä. He huomaavat, että käsite, jota käytämme nykyään on erityisen moderni rakenne, jota ei olisi ymmärretty historian ja monien länsimaidenkulttuureissa.
Edward Burnett Tylor määritteli uskonnon vuonna 1871 ”uskoksi henkisiin olentoihin”. Hän väitti, että määritelmän kaventaminen merkitsisi uskoa korkeimpaan jumaluuteen tai tuomioon kuoleman jälkeen ja epäjumalanpalvelukseksi, se sulkisi pois monet uskonnolliset kansat ja siten ”on väärin tunnistaa uskonto pikemminkin erityisellä kehityksellä kuin syvemmällä motiivilla, joka perustuu niihin”. Hän myös väitti, että usko henkisiin olentoihin on olemassa kaikissa tunnetuissa yhteiskunnissa.
Psykologi William James määritteli uskonnonsa kirjassa “Uskonnollisten kokemusten lajit” yksilöllisten miesten tunteina, tekoina ja kokemuksina yksinäisyydessään siltä osin kuin he ymmärtävät itsensä pysyäkseen suhteessa siihen, mitä he pitävät jumalallisena, kun taas sosiologi Emile Durkheim määritteli uskonnon ”yhtenäisiksi uskomusten ja käytäntöjen suhteiksi pyhiin asioihin”. P
yhillä asioilla hän tarkoitti asioita, jotka on erotettu ja kielletty – uskomukset ja käytännöt, jotka yhdistyvät yhteen ainoaan kirkkoon kutsuttuun moraaliseen yhteisöön. Pyhät asiat eivät kuitenkaan rajoita jumalia tai väkeviä alkoholijuomia. Päinvastoin, pyhä asia voi olla “kivi, puu, kevät, kivi, puutavara, talo”, Durkheimin mukaan mikä tahansa asia voi olla pyhää. Uskonnolliset uskomukset, myytit, dogmat ja legendoja ovat edustustoja, jotka ilmaisevat näiden pyhien asioiden luonteen ja niiden hyvät ja voimat, jotka heille kuuluvat.
