Kirkkorakennus eli kirkko on rakennus, jota käytetään kristillisiin uskonnollisiin toimintoihin, erityisesti palvontaan. Termiä kirkko käytetään useimmiten viittaamaan kristinuskon pyhiin rakennuksiin, mutta joskus sitä käytetään viittamaan myös muiden uskontojen rakennuksiin. Perinteisessä kristillisessä arkkitehtuurissa kirkko on usein järjestetty kristillisen ristin muotoon.
Tornit ja kupolit lisätään usein tarkoituksena ohjata katsojan silmät kohti taivaita ja inspiroida kirkon vierailijoita. Nykyisissä kirkoissa on erilaisia arkkitehtonisia tyylejä ja asettelua; monet rakennukset jotka on suunniteltu muuhun tarkoitukseen on nyt muunnettu kirkon käyttöön, ja samaan tapaan monet alkuperäiset kirkkorakennukset on asetettu toiseen käyttötarkoitukseen.
Aikaisin tunnistettu kristillinen kirkko oli v. 233-256 perustettu talokirkko. 1100-1400-luvuilla katedraalien ja pienempien seurakirkkojen rakentamisen aalto tapahtui koko Länsi-Euroopassa.
Kirkkojen yleinen arkkitehtuuri on ristin muoto. Näissä kirkoissa on usein myös kupoli tai 
muu suuri holvikäytävä, joka edustaa taivasta tai kiinnittää huomiota siihen. Toinen yhteinen piirre monille kristillisille kirkoille on atualttarin idänpuoleinen orientaatio. Usein alttari ei suuntaudu itään, vaan auringonnousun suuntaan. Tämä perinne on peräisin Bysantista 4. vuosisadalta, ja se vallitsi länsimaissa yleisenä tapana 800-900-luvuilla.
Uuden testamentin mukaan ensimmäiset kristityt eivät rakentaneet kirkkoja. Sen sijaan he kokoontuivat koteihin tai juutalaisiin palvontapaikkoihin, kuten temppeleihin ja synagogiin. Kolmannen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla rakennettiin ensimmäisiä rakennettuja kristillisen palvonnan huoneita (aula ecclesiae).
